blackhawks core

2010-luvulla kolme Stanley Cup -mestaruutta napannut Chicago Blackhawks ei lähtenyt NHL:n loppukauteen isoin odotuksin, sillä Blackhawks oli Läntisen konferenssin viimeinen joukkue, joka sai paikan karsintakierrokselta. Sen vuoksi chicagolaisryhmä lähti altavastaajan roolissa Edmonton Oilersin kimppuun.

Avausottelun perusteella Olli Määtän edustama Blackhawks on kuitenkin kaikkea muuta kuin altavastaaja. Joukkue antoi Oilersille myrskyvaroituksen ja löi öljymiehet kaikilla osa-alueilla. Ottelu päättyi chicagolaisten hyväksi lukemin 6-4.
- Tämä tuntuu erittäin hyvältä. Saimme tärkeän voiton, joka antaa meille itseluottamusta jatkoon. Tässä nähtiin, että pudotuspeleissä voi tapahtua mitä vain, hehkutti Blackhawksin kapteeni, kolminkertainen Stanley Cup -voittaja Jonathan Toews.
Chicagon viimeisestä mestaruudesta on kulunut jo viisi vuotta, ja joukkue on viimeksi pelannut pudotuspeleissä keväällä 2017. Kulta-aika päättyi jo kauan sitten, mutta lauantaina nähtiin sitä tuttua Blackhawksia, joka hallitsi tapahtumia monipuolisella pelillään.
Blackhawksin hyökkäysosasto paineisti hanakasti ja esti Oilersin puolustajia pelaamasta kiekon kanssa. Välitön paine toi chicagolaisille lukuisia kiekonriistoja ja sitä kautta maalintekopaikkoja. Oilers oli ongelmissa etenkin avauserässä, jossa vierasjoukkue Blackhawks latoi taululle lukemat 4-1.

EDM-CHI: Blackhawks tekee neljä maalia avauserässä

Toews osui avauserässä kahdesti ja Brandon Saad sekä Dylan Strome kertaalleen. Viimeiset naulat lyötiin arkkuun toisessa erässä, kun Dominik Kubalik (2+3=5) latoi kaksi rysää. Oilersin maalilla aloittanut Mike Smith teki viidennen maalin jälkeen tilaa Mikko Koskiselle, joka antautui ottelussa vain kertaalleen.
Pelin luonne muuttui päätöserässä, mutta Blackhawks näytti edelleen huippuvuosiensa joukkueelta: viisikot puolustivat varmasti ja maalivahti Corey Crawford pelasi varmaotteisesti.
- Tämä oli hyvä ensimmäinen ottelu, ja teimme juuri niitä asioita, joita meidän pitikin tehdä. Ottelun alku ei mennyt suunnitelmamme mukaan, mutta tulimme nopeasti takaisin ja saimme pelin hallintaamme, kertasi Blackhawksin päävalmentaja Jeremy Colliton.
- Olimme viisikkopelissä parempia ja teimme todella hyvää työtä. Odotamme kuitenkin Oilersin parantavan, ja meidän täytyy pystyä vastaamaan siihen, hän lisäsi.
Oilersin parannettava viisikkopeliään
Blackhawksin ja Oilersin välinen ero syntyi monessa asiassa, mutta etenkin viisikkopelissä oli joukkueiden välillä merkittävä kuilu. Chicago pelasi yhtenäisesti ilman kiekkoa, mikä johti vahvaan paineistukseen ja riistopeliin. Sen myötä Edmontonin hyökkäyspeli päättyi usein jo omalla alueella, minkä lisäksi Oilers sortui jäähyilyyn.

Blackhawks vs. Oilers - Aug. 1

Oilersin suurimpana etuna on ylivoimapeli, joka oli runkosarjassa liigan parasta. Sama ylivoimatehoilu jatkui karsintakierroksella, sillä joukkue takoi kolme ylivoimamaalia. Samalla se on kuitenkin huono uutinen: Oilers teki tasaviisikoin vain yhden rysän.
Jos joukkue mielii menestyä erikoistilannepelaamisensa turvin, pitäisi myös alivoiman olla kunnossa. Ainakin avausottelussa Oilersin alivoimapeli jätti kysymysmerkkejä, sillä Blackhawksin ykkösylivoima sai pelinsä pyörimään liian helposti ja osui ylivoimalla peräti kolmesti.
- Olemme harjoitelleet ylivoimaa paljon ja yrittäneet yksinkertaistaa sitä. Pyrimme ampumaan kiekkoa maalille ja voittamaan irtokiekkoja, avasi huippupelin pelannut tulokashyökkääjä Kubalik, joka keräsi lauantaina ylivoimatehot 2+1.
\[Lue uusimmat uutiset otteluparista Oilers - Blackhawks\]
- Saimme muutaman maalin ylivoimalla, ja se antaa itseluottamusta. Tämä on iso asia tulevia koitoksia ajatellen, muistutti Toews.
Oilersin jatkon kannalta kaiken olennaisinta on viisikkopelin parantaminen. Oman pään kaksinkamppailut on voitettava paremmalla prosentilla, ja puolustajien kiekollisen pelin on oltava parempaa. Sen avulla Oilers pystyisi pysymään poissa jäähyboksista, saamaan enemmän laadukkaita hyökkäyksiä ja sitä kautta enemmän maalintekopaikkoja sekä ylivoimatilaisuuksia, kun Blackhawks joutuisi pelaamaan nähtyä enemmän kiekottomana.
Jos mikään ei muutu, rymistelee Blackhawks nopeasti jatkoon mestarimaisin ottein.