Ensimmäinen yritys päättyi pettymykseen, mutta toisella kerralla Montreal Canadiens voi hyödyntää ei-niin-kovin-salaista asettaan.

Stanley Cup -finaalisarja käynnistyi Canadiensin osalta tappiollisesti, kun Tampa Bay Lightning vei ensimmäisen ottelun nimiinsä maalein 5-1.
- Mikään heidän pelaamisessaan ei varsinaisesti yllättänyt. Näin paljon heidän pelejään viime vuoden pudotuspeleissä ja myös näissä pudotuspeleissä, ja kaikki vastaa hehkutusta. He liikuttavat kiekkoa hyvin ja luistelevat hyvin. Saimme maistiaisen siitä, mihin he pystyvät, ja nyt meidän on vain vastattava samalla mitalla. Pystymme siihen kyllä, Canadiensin hyökkääjä Phillip Danault sanoi tiistaina.
Pelit jatkuvat keskiviikkona toisella vierasottelulla, johon kanadalaiset toivovat saavansa mukaan uuden vahvistuksen.

TBL-MTL: Stamkos katkaisee Montrealin alivoimaputken

Joel Armian merkitystä Montrealin tähänastiselle taipaleelle pudotuspeleissä ei voi väheksyä, ja odotuksissa on, että hyökkääjä palaa kokoonpanoon sarjan toiseen otteluun. Canadiensin tiistain vapaaehtoisissa harjoituksissa jäällä oli vain kahdeksan kenttäpelaajaa, Armia yhtenä heistä.
Armia oli sivussa maanantain taistosta jouduttuaan NHL:n koronalistalle viime viikon lopussa. Lauantaina Canadiensin GM Marc Bergevin kertoi, ettei Armia voisi matkustaa joukkueen mukana Tampaan. Näin ei myöskään tapahtunut, mutta tilanne muuttui silti nopeasti. Armian matkustamiselle näytettiin vihreää valoa maanantaina, ja suomalainen lennätettiin Floridaan yksityiskoneella.
Lopulta Armia ei kuitenkaan hypännyt kaukaloon. Valmennus teki ratkaisun viime hetkellä ja peluutti Armian sijasta Jake Evansia.
- Joel on istunut muutaman päivän kotona luistelematta lainkaan. Testaukseen ja protokollaan liittyy paljon kaikenlaista ja ajattelimme, että hänen olisi parasta päästä jäälle lämmittelemään ja laittamaan veren kiertämään. Jake oli kuitenkin valmis pelaamaan, ja hän pelasikin hyvin, Canadiensin päävalmentajaa sijaistanut Luke Richardson sanoi tappion jälkeen.
Lisää aiheesta: [Montreal maksoi kovan hinnan kiekonmenetyksistään]
Vastustajien kiusanhenki alivoimalla
Nyt Armia on ehtinyt päästä taas vauhtiin ja saada tuntumaa jäähän. Sen myötä hän on myös valmis palaamaan omalle paikalleen, kun Canadiens metsästää tärkeää vierasvoittoa, jonka myötä sarja siirtyisi Montrealiin paljon otollisemmissa olosuhteissa.
Armia on ollut Canadiensille pudotuspelivaiheessa arvokas. Pelaamissaan 17 ottelussa Armia on tehnyt viisi maalia ja kahdeksan pistettä, joilla hän jakaa joukkueen sisäisen pistetilaston viidettä tilaa maanmies Jesperi Kotkaniemen kanssa.
Suomalaisen panos ei kuitenkaan rajoitu maalintekoon, vaan Armia on elintärkeä esimerkiksi erikoistilanteissa. Lightningin hyökkäysarsenaalin tietäen jokainen rangaistus voi olla kohtalokas, joten toimiva alivoima on Montrealin kannalta välttämättömyys.
- Ottelu oli varmaan huonoin pelimme hetkeen. Olemme valmiita parempaan. Teemme muutaman muutoksen pelisuunnitelmaamme ja toteutamme sitä paremmin, päävalmentaja Richardson kertasi tiistaina.
Armian tehotilasto on Canadiensin joukkueen parhaimmistoa, ja hyvän viisikkopelaamisen lisäksi hän on ollut alivoimalla vastustajille suoranainen kiusanhenki. Pudotuspelien viidestä maalista kaksi ja kahdeksasta pisteestä kolme on syntynyt alivoimalla. Nyt valmennus joutuu miettimään, pidetäänkö Evans paikallaan, vai hyppääkö Armia takaisin mukaan.

MTL-WPG: Armia taituroi komean alivoimaosuman

Nelosketju paranee Armian paluun myötä
Montreal roikkui maanantaina pitkään Tampa Bayn kyydissä. Lightning pääsi johtoon jo varhaisessa vaiheessa, ja toisen erän jälkipuoliskolla kotijoukkue oli jo kahden maalin päässä. Canadiens kuitenkin kavensi ja pääsi kolmanteen erään iskuetäisyydellä. Siinä vaiheessa Tampa Bay painoi kaasun pohjaan, meni menojaan ja ratkaisi taiston kolmannen erän kolmella maalillaan.
Viisi päästettyä maalia on Canadiensille suurella todennäköisyydellä tekemätön paikka ottelussa kuin ottelussa, varsinkin Andrei Vasilevskin tasoista maalivahtia vastaan. Peräpää on siis tilkittävä ja virheet minimoitava. Siihen sisältyy myös jäähyttömyys, sillä maanantaina Tampa Bay hyödynsi yhden kolmesta ylivoimastaan. Kyse oli ensimmäisestä Canadiensin verkkoon tehdystä ylivoimamaalista peräti 14 otteluun.
Lisää aiheesta: [Tampa Bayn fyysisyys nousi uudelle tasolle finaaliavauksessa]
Näissä asioissa apuja voidaan odottaa Armialta. Porilaisen paluu parantaa niin Montrealin nelosketjua ja alivoimapelaamista kuin mahdollisuuksia avata voittotilinsä.
- Hävisimme ensimmäisen ottelun myös Vegasia vastaan ja pelasimme sen jälkeen todella hyvän kakkospelin. Tämä on pitkä sarja, ja jos saamme voiton toisesta ottelusta, se on valtava juttu. Mutta ei meillä hätää olisi muutenkaan, koska pääsemme sen jälkeen kotikaukaloomme, Danault totesi.