aho 1

Viime kaudella Itäisen konferenssin finaaleihin painelleen Carolina Hurricanesin kauteen on mahtunut tasapuolisesti hyviä ja heikkoja jaksoja, joten vuoristoratamaiset otteet ovat tulleet tutuksi Raleigh'n kaupungissa. Sen takia Carolina saa taistella vimmatusti pudotuspelipaikasta runkosarjan loppusuoralla.

Tällä hetkellä joukkueen tila on vakaa: Hurricanes on pelannut helmikuussa kahdeksan ottelua, joista se on voittanut viisi. Kuukauden aikana on syntynyt peräti 29 maalia, joten vire on ollut kohdallaan. Peli on kokonaisuudessaan kulkenut taas mallikkaasti.
Viimeisin kova suoritus nähtiin tiistain kierroksella, kun Hurricanes haki 4-1 vierasvoiton Nashville Predatorsin kotiluolasta. Yksi ottelun avainhahmoista oli Sebastian Aho, joka pääsi taas kerran maalin makuun. Aho onkin yksi suurimmista syistä siihen, miksi Carolina on saanut pelinsä paremmalle mallille, sillä suomalaishyökkääjä on ollut helmikuussa koko sarjan valovoimaisimpia yksilöitä.
Ahon pisteputki kasvoi tiistaina jo kymmenen ottelun mittaiseksi, ja hän on tehnyt tänä aikana tehot 10+6=16. Tähtisentteri on jäänyt kymmenen viime ottelun aikana vain yhtenä iltana ilman maaleja. Helmikuun kahdeksassa ottelussa on syntynyt yhdeksän maalia ja 13 tehopistettä.
Ahon koko kauden maalimäärä on noussut huippuvireen myötä 34:ään, jolla hän on koko sarjan maalipörssissä neljäntenä. Edellä ovat vain 40 maalin kerhoon kuuluvat Auston Matthews, David Pastrnak ja Aleksandr Ovetshkin.

NSH-CAR: Aho nostaa paluukiekon Saroksen yli

Pisteitäkin on kertynyt jo 57, ja Aho on joukkueensa paras pistemies. Takana tulevat Teuvo Teräväinen (12+44=56) ja Andrei Svetshnikov (24+31=55). Vahva kärkikalusto onkin Carolinan suurimpia vahvuuksia, ja hurrikaanien hyvästä tilanteesta kertoo paljon se, että vain kuudessa joukkueessa kolme tehokkainta pelaajaa on iskenyt vähintään 50 pistettä per mies.
Svetshnikov-Teräväinen-kaksikko on ollut Ahon tavoin suuressa roolissa viime aikoina, sillä Teräväinen on tehnyt kymmenen viime ottelun aikana tehot 3+8=11 ja Svetshnikov tehot 5+7=12.
Suurin ase on ollut kuitenkin Aho, joka on omalla esimerkillään johdattanut Hurricanesia eteenpäin, ja tämän trendin jatkuessa Carolina tulee todennäköisesti yltämään mukaan pudotuspeleihin. Nashville-voiton myötä Hurricanes nousi kiinni toiseen villi kortti -paikkaan, mutta idän pudotuspelitaisto on huipputasainen, joten Carolinallakaan ei ole enää varaa heikkoihin jaksoihin.
Itäisen konferenssin top 4 -ryhmä on matkalla kevään tosipeleihin, mutta viimeisestä neljästä pudotuspelipaikasta käydään hurja taisto: sijoilla 5-10 olevat joukkueet mahtuvat viiden pisteen sisään, joten paljon ehtii vielä tapahtua.
Tällä hetkellä viidettä sijaa pitää hallussaan Philadelphia Flyers 73 pisteellään. Carolina, New York Islanders ja Columbus Blue Jackets ovat vain pisteen perässä. Toronto Maple Leafsilla on kasassa 70 pistettä ja Florida Panthersilla puolestaan 68 pistettä.
Hurricanes näytti parasta puoltaan
Hurricanes joutui tiistaina kovaan paikkaan, kun se kohtasi peliään parantaneen ja pudotuspelipaikkaa jahtaavan Predatorsin vieraissa. Hurrikaaniryhmä ei kuitenkaan nöyristellyt vaan löi isäntäjoukkueen jäänrakoon kovalla työnteolla ja vahvalla joukkuepelillä. Esitys oli jopa harvinaisen hyvä vieraskaukaloon.
- Taistelumentaliteettimme oli kohdallaan, iloitsi Hurricanesin konkarihyökkääjä Justin Williams, joka keräsi ottelussa tehot 0+2.
- Nyt on aika kääntää kelkka oikeaan suuntaan, hän jatkoi.
Hurricanes pääsi ensimmäiselle erätauolle 1-0 johdossa, mutta kotijoukkue antoi toisen erän alkuun pientä shokkihoitoa, kun Ryan Johansen tasoitti ottelun Mikael Granlundin ja Jarred Tinordin alustuksesta.
Heikko erän alku ei kuitenkaan saanut vieraiden mieltä alas, vaan päinvastoin. Hurricanes sai lisäpuhtia ja siirtyi kahden maalin karkumatkalle jo ennen ottelun puoltaväliä Svetshnikovin sekä Nino Niederreiterin osumilla. Aho katkaisi lopulta Predatorsin selkärangan päätöserän alkuminuuteilla.

NSH-CAR: Svetshnikov ohittaa Saroksen

  • Tämä oli mahtava esitys heti alusta lähtien. Olimme yhtenäisiä, kaikki 20 pelaajaamme esiintyivät hyvin, hehkutti Hurricanesin päävalmentaja Rod Brind'Amour.
    Vaikutuksen teki etenkin joukkueen henkinen tila. Hätää ei ollut missään vaiheessa.
    - Emme luovuttaneet missään vaiheessa. Kaikki pitivät vauhtia yllä ja tekivät paljon hommia. Tiesimme tämän olevan kova ottelu, sillä Nashville on hankala paikka pelata ja vastassa oli epätoivon vimmalla pelaava joukkue. Tykkäsin todella paljon esityksestämme, kehui puolestaan joukkueen kapteeni Jordan Staal, joka teki ottelun avausmaalin.
    Seuraavaksi Carolina suuntaa kotikaukaloonsa, jossa se kohtaa perjantaina New York Rangersin.