Aho itse sanoi News & Observer -lehden haastattelussa, että NHL-peliin sopeutuminen vei häneltä viime kaudella parikymmentä ottelua.
- Kun sain itseluottamukseni kuntoon, kaikki oli helpompaa. Emme kuitenkaan yltäneet pudotuspeleihin, hän muistutti.
Ahoa on alettu hehkuttaa jo lähes yhtä paljon kuin Lainetta. NHL.comin toimittaja Pete Jensen povasi Aholle jopa 70 tehopisteen kautta. Jensen ennusti, että Ahon maaleista 25 syntyisi ylivoimalla.
Mihin Ahon ympärillä leijuva myönteinen peliaura sitten perustuu?
Taitavista jääkiekkoilijoista sanotaan usein, että heidän kanssaan on helppo pelata. Aho kuuluu siihen kategoriaan. Aho saa pelikaverinsa näyttämään aina paremmilta kuin he oikeasti ovat.
Jos Aholle antaa heikon syötön, hän kahmii sen taitavasti haltuunsa vaikeastakin asennosta - ja peli etenee. Vastaavasti Aho ei anna syöttöjä, jotka saisivat pelikaverin näyttämään idiootilta. Jos hyvää syöttöpaikkaa ei ole, hän pitää itse kiekkoa muutaman lisähetken, jotta tilaa tulee lisää. Vastaavasti Aho on niin sanotusti aina pelattavana. Hyvä luistelutaito ja keskivartalon hallinta tekevät mahdolliseksi sen, että hän on valmiina vastaanottamaan syöttöä.
Kannattaa katsoa Ahon toimintaa, kun kiekko on hänen ketjukaverillaan ja hän itse liukuu maalipaikkaan. Maila on valmiiksi ylhäällä antamassa signaalia, että syöttö voi tulla. Sama pätee ylivoimahyökkäyksissä.
Aho toimii esimerkillisesti myös laitojen lähellä. Ero esimerkiksi toiseen Kärppien kasvattamaan lupaukseen, Jesse Puljujärveen, on valtava. Aho saa työnnettyä kroppansa kiekon ja vastustajan väliin niin, etteivät vastustajan isotkaan pakit pääse riistämään häneltä kiekkoja.