Skip to main content

Teräsmies Glenn Hall oli NHL:n "Mr. Goalie"

Perhostyylin pioneeri maalasi latoaan ja teki maalivahtien ennätyksen, jota ei rikota koskaan

Teksti Jouni Nieminen @OnsideWithJouni / NHL.comin kirjeenvaihtaja

Monilla maalivahdeilla on erikoisia rituaaleja, mutta Glenn Hall taitaa silti viedä pisimmän korren.

- Aloin voida pahoin aina ennen jokaista ottelua ja joskus myös erien välissä. Minun oli pakko oksentaa, vuosina 1952-1971 NHL-maalivahtina pelannut Glenn Hall kuvaili erikoista rituaaliaan. - Joskus se tapahtui pelin aikana ja minun oli odotettava seuraavaan vihellykseen saakka. Yritin juoda teetä erätauoilla ja se näytti auttavan.

- Jännittäminen on osa peliä. Se auttoi minua pysymään skarppina.

Kun maalivahdin vakiovarusteisiin kuuluu oksennusämpäri ennen jokaista ottelua, on helppoa kuvitella, että tämä pelkää ammattiaan kuollakseen. Glenn Hall on kuitenkin myöhemmin myöntänyt, ettei hänen pahoinvointirituaalinsa johtunut lentävien kiekkojen pelosta.

- Totuus oli päinvastainen, sanoi Hall. - Olin niin innoissani pelistä, että se sai minut oksentamaan. Pidin sitä vahvuutena. Jos en ollut niin innostunut pelistä, etten olisi voinut pahoin sitä ennen, tunsin, etten voisi pelata hyvin.

Hallin joukkuetoverit 1960-luvun alun Chicago Black Hawksissa (Seuran nimi muuttui virallisesti muotoon Blackhawks ennen kauden 1986-87 alkua) virnuilivat, että vuonna 1975 Hockey Hall of Famen jäseneksi kutsutun maalivahtilegendan kuuluisa oksennusämpärikin tulisi viedä museoon.

Ennätys, jota ei koskaan rikota

Urheilumaailma elää ennätyksistä. Kuuluisimman sanonnan mukaan ennätykset on tehty rikottaviksi, mutta Glenn Hall jätti jälkeensä NHL-ennätyksen, jota ei rikota: Hall pelasi 502 ottelua peräkkäin NHL:ssä, mikä vastaisi nykyisessä liigassa yli kuutta täyttä kautta. Se on täysi mahdottomuus.

Hall pelasi vähän yli seitsemän kautta putkeen uransa alusta, jäämättä pois yhdestäkään ottelusta.

Hän ohitti Georges Vezinan vanhan ennätyksen (328) viidennen NHL-kautensa puolivälissä ja jatkoi yli viiden sadan.

Hän pelasi kaiken huipuksi jokaisen ottelun vielä ilman maskia ja juuri hänen peräänantamattomuutensa jää hänen arvokkaimmaksi perinnökseen jääkiekon historiaan jopa ennätysten, palkintojen ja Stanley Cup-mestaruuden edelle. Hall pelasi rohkeasti läpi pienten ja isompien loukkaantumisten.

Vuoden 1957 pudotuspeleissä Detroit Red Wingsiä vastaan Hall sai yksin läpi päässeen Vic Stasiukin kovan laukauksen suoraan hänen naamaansa. Hawks-vahti putosi jäähän tajuttomana, veren valuessa hänen suustaan. Hall kannettiin paareilla pukuhuoneeseen, jossa hän myöhemmin heräsi. Kiekon tielle osuneeseen ylähuuleen ja suuhun ommeltiin 23 tikkiä. Vajaan puolen tunnin päästä iskusta Hall palasi jäälle pelaamaan pelin loppuun, molemmat silmät mustina, siteitä kasvojen suojana.

NHL-joukkueet eivät matkustaneet kakkosmaalivahtien kanssa 1960-luvun alussa. Kerran Hall todisti, miten Johnny Bower toisella puolella kenttää sai kiekon suuhunsa ja menetti yhdeksän hammasta. Bower tuli takaisin ja pelasi pelin loppuun pienten korjausten jälkeen.

Ennätysputki päättyi Chicagossa 7. marraskuuta, 1962. Boston Bruins tuli Black Hawksin vieraaksi. Hall tunsi kipua alaselässään aina, kun hän yritti kumartua. Akrobaattiset torjuntaliikkeet olisivat mahdottomia kivun vuoksi. Hän oli venäyttänyt selkänsä testatessaan uusia, vielä jäykkiä polvisuojuksia. Glenn Hall oli pelannut jokaisen Hawksin ottelun vuodesta 1957. Sitä ennen hän oli pelannut jokaisen Detroit Red Wingsin ottelun kahden vuoden ajan ja myös kaikki farmiammattilaisottelunsa sitä ennen jäämättä kertaakaan sivuun.

Ennätysputki oli jo 502 ottelua pitkä, 552 jos myös playoffottelut lasketaan mukaan. Vaikka NHL pitää tilastoinnissaan pudotuspelit ja runkosarjan saavutukset erillään, Black Hawks oli laskenut ne yhteen ja noin kymmenen kuukautta aikaisemmin seura oli järjestänyt Hallille jäällä onnittelutilaisuuden 500 peräkkäisen ottelun kunniaksi. Numero 1 selässään pelannut maalivahti sai juhlan kunniaksi lahjaksi uuden auton.

Hall pelasi Bostonia vastaan vain hieman yli kymmenen minuuttia. Näin päättyi 33135 minuutin yhtäjaksoinen torjuntaurakka.

Jos Hallin pelit ennen NHL-aikaa Edmontonissa ja Indianapolisissa lasketaan mukaan, hän pelasi oikeasti maalillaan 880 peliä peräkkäin ja Hallin itsensä mukaan junioripelit mukaan lukien päästään peräti 1240:een peräkkäiseen otteluun.

- Nautin pelaamisesta, sanoi Hall Pioneers of Hockey-dokumentissa kysyttäessä ennätysputkesta. - Ennen minun aikakauttani pelanneet maalivahdit olivat asettaneet standardin korkealle. Maalivahdit ovat kovapintaisia, eivätkä jää jäähän valittamaan, vaan heidän pitää nousta ja jatkaa pelaamista. Opin sen vanhoilta maalivahdeilta.

- Hanskakäteni oli hyvä baseballin ansiosta. Pelasin pingistä mahdollisimman lähellä pöytää kehittääkseni reaktionopeuttani.

Parhaiten maalattu punainen lato koko Kanadassa

Jo vuonna 1968 Hall totesi, ettei oikeastaan enää pitänyt pelaamisesta.

- En pidä siitä, mutta se on uskomaton urheilulaji. Pidän jääkiekkoihmisistä, jääkiekosta puhumisesta, ja jopa illallisista. Rakastan jääkiekossa kaikkea paitsi pelaamista, hän totesi Torontossa pelatun NHL:n All Star-ottelun yhteydessä.

Hall jatkoi pelaamista säästääkseen rahaa omaan maatilaan. Hän halusi jäädä eläkkeelle Albertan maille. - Aina kun saan säästetyksi yhden dollarin, maatilojen hinnat nousevat kahdella, hän sanoi.

Hall ilmoitti lopettavansa useaankin kertaan. Hän lopetti peliuransa jo kertaalleen Chicagossa vuonna 1966, ja St. Louisissa vuonna 1969. Vuonna 1966 hän kirjoitti kirjeen Black Hawksin toimitusjohtaja Tommy Ivanille ilmoittaen, että hän lopettaa pelaamisen. Molemmilla kerroilla hänet suostuteltiin jatkamaan isommilla sopimuksilla.

Hän oli uniikki persoona; herrasmiesfarmari, joka ei moneen kertaan halunnut lähteä mukavasta maaseudun kesästä harjoitusleirille.

Yksi kuuluisimmista Glenn Hall -tarinoista on, kuinka hän ilmoitti vaimolleen, että jos Blackhawksin GM soittaa, hän on maalaamassa punaista latoaan. Monta kertaa hän kieltäytyi ilmoittautumasta harjoitusleirille ennen sen päättymistä.

Yleensä, kun sopimus oli allekirjoitettu - sopivasti leirin päättyessä -, Hall palasi muonavahvuuteen. Lato oli maalattu.

Mr. Goalie

Kuuden joukkueen "Original-6" NHL:ssä kaikki kuusi maalivahtia olivat legendoja. Glenn Hall oli paras aikakaudella, jolloin Terry Sawchuk, Gump Worsley, Johnny Bower ja Jacques Plante torjuivat NHL:ssä. Jokaisella oli oma persoonallinen tyylinsä ja kaikki toivat jääkiekkoon jotain, joka vieläkin muistetaan heidän nimellään.

Kun Chicagon vanhan Stadiumin kuuluttaja esitteli Hawksin aloituskokoonpanon, vimeisenä tuli aina kuulutus: "Ja maalissa numero yksi, Mr. Goalie!"

Glenn Hall sai lempinimen "Mr. Goalie", koska hän oli NHL:n kulta-aikojen legendaarisista maalivahdeista kaikkein legendaarisin.

NHL:n presidentti Clarence Campbell antoi tosin Hawksille varoituksen kuuluttajan käytöksestä.

Loistava alku Detroitissa ja siirto Chicagoon

Detroit Red Wings anto Hallille hänen tilaisuutensa pelata NHL:ssä syksyllä 1955, kun Jack Adams päätti korvata Terry Sawchukin. Detroitin farmijoukkue Edmonton Flyersissa kolme vuotta loistanut Glenn Hall oli voittanut alemmalla tasolla kaiken mahdollisen ja 23-vuotias Hall alkoi välittömästi tehdä itselleen nimeä myös NHL:ssä. Hän pelasi 12 nollapeliä, eniten koko liigassa, ja pokkasi kauden päätteeksi Calder-palkinnon vuoden tulokkaana.

Kahden Detroitin vuoden jälkeen Red Wingsin toimitusjohtaja Jack Adams kauppasi Hallin Black Hawksiin, osana kauppaa, jossa hän passitti pelaajayhdistyksen perustamista yrittäneen Ted Lindsayn Chicagoon, joka oli jäänyt liigan jumboksi neljänä kautena peräkkäin.

- Voin ehdottaa pariakin syytä sille, miksi minut kaupattiin. Ensinäkin, seura ei uskonut minun pystyvän pelaamaan pidemmän päälle tarpeeksi hyvin ja toiseksi, ei koskaan kannata sanoa suoria sanoja seuran toimitusjohtajalle, Hall totesi Tom Adrahtasin kirjassa "The Man They Call Mr. Goalie".

1960-luvun Chicago Black Hawks oli NHL:n värikkäin ja viihdyttävin joukkue, jonka hyökkääjätähtiin kuuluivat esimerkiksi Bobby Hull ja Stan Mikita.

Chicagossa Hall muutti torjuntatyyliään ja häntä pidetään nykyisin suositun perhostyylin isänä. Hän pudottautui polvilleen pysäyttääkseen matalat laukaukset polvisuojuksillaan. Jos kiekko tuli ylemmäksi, Hall löi luistimenterät jäähän ja hyppäsi. Hän pelasi rohkealla ja sinnikkäällä tyylillä, eikä epäröinyt asettaa kroppaansa kiekon eteen.

Perhostyylissä oli myös riskinsä, sillä pudottautuessaan jäähän, hänen päänsä oli useammin laukausten kohteena. Käyristetyt mailat yleistyivät NHL:ssä 1960-luvulla, mikä myös teki maalivahtien elämän vaikeammaksi.

- Peli oli täysin erilaista ennen maskien yleistymistä, sanoi Hall. - Hengissä pysyminen oli tärkeintä, kiekon pysäyttäminen tuli kakkosena.

Hallin erilaista tyyliä kummeksuttiin aluksi, mutta se toimi ja hän piti NHL:n vaarallisimmat laukojat kurissa lähes kahden vuosikymmenen ajan. Aluksi vastustajat eivät oikein tienneet, miten oudolla tavalla torjuvaa vahtia vastaan olisi pitänyt pelata, eivätkä he tienneet sitä myöhemminkään.

Hawksissa Hall voitti Vezinan kahdesti, 1963 ja 1967, jolloin hän voitti palkinnon yhdessä Denis DeJordyn kanssa. Tuohon aikaan palkinto annettiin vähiten maaleja päästäneen joukkueen enemmän otteluita pelanneelle maalivahdille.

Vuuonna 1961, Chicago Black Hawks voitti ensimmäisen Stanley Cupinsa 23 vuoteen. Hall piti nollan neljännessä ja viidennessä pelissä, kun Black Hawks päätti viisi edellistä Stanley Cupia peräkkäin voittaneen Montreal Canadiensin dynastiakauden kuudessa ottelussa. Finaalisarjassa Hawks voitti Hallin entisen joukkueen Detroit Red Wingsin.

Laajennusjoukkue St. Louis Bluesiin

Kun NHL laajeni kuuden joukkueen sarjasta 12 joukkueen sarjaksi lisäämällä kokonaan uuden konferenssin 1967, Chicago sai pitää vain yhden maalivahdeistaan, ja St. Louis Blues nappasi 36-vuotiaan Mr. Goalien laajennusdraftissä.

Bluesin arkkitehdit, GM Lynn Patrick ja hänen oikea kätensä Scotty Bowman halusivat juuri Hallin laajennusjoukkueensa tukijalaksi. Blues etenikin Hallin johdolla kolmesti peräkkäin Stanley Cupin finaaliin uuden Läntisen konferenssin edustajana.

- Scotty Bowmanin joukkueessa oli helppoa pelata, koska hän ei vaatinut sinulta mitään ihmeellistä, sanoi Hall. - Hän vaati sinua ainoastaan antamaan kaikkesi.

Montreal Canadiens voitti kevään 1968 finaalin suoraan neljässä ottelussa. Kaikki pelit ratkesivat maalin erolla ja kaksi vasta jatkoajalla. Glenn Hall palkittiin pudotuspelien arvokkaimpana pelaajana, harvinaisesti hävinneen joukkueen riveistä.

Vuonna 1968 St. Louis hankki toiseksi maalivahdiksi uransa jo kertaalleen lopettaneen Jacques Planten ja kaksikolla oli yhteensä 77 vuoden kokemus maalivahtipelistä. Nestorit palkittiin kauden päätteeksi Vezina-palkinnolla heidän päästettyään 76 ottelussa vain 157 maalia.
Tuolla kaudella myös Hall ryhtyi pitämään maalivahdin maskia ensimmäistä kertaa ja hän teki sen Madison Square Gardenissa, eli samassa paikassa, jossa Jacques Plante oli historiallisesti laittanut maskin päähän ensimmäisenä NHL-vahtina yhdeksän vuotta aikaisemmin.

Hall oli laskenut ottaneensa noin 300 tikkiä kasvoihinsa pelatessaan ilman maskia. Hän ei halunnut enää 37-vuotiaana riskeerata terveyttään.

- Loukkaantumiset ja kipu olivat osa peliä, mutta minä vihasin kipua ja vihasin intohimoisesti tikatuksi joutumista. Entisaikaan sanottiin, että jääkiekkoilijat ovat niin kovia, etteivät he tarvitse edes puudutusta, kun heitä tikataan. Ei tämä jääkiekkoilija.

Vuoden 1970 Stanley Cup -finaalissa Glenn Hall pääsi yhteen jääkiekon kuuluisimmista kuvista Bobby Orrin ilmalennosta mestaruuden ratkaisseen maalin jälkeen. Hall on vuosien varrella antanut tuhansille faneille nimikirjoituksen kuvaan, josta hän ei omien sanojensa mukaan saa eri maksua. (Kuvan oikeudet omistava Bobby Orr saa).

- En tiedä, kuinka monta kertaa olen kirjoittanut nimeni siihen kuvaan, sanoi Hall.

- Olen sanonut Bobbylle, että olin jo käynyt suihkussa, kun hän putosi jäähän.

Scotty Bowman piti Glenn Hallia niin suuressa arvossa, että hän antoi kuukausi ensimmäisen valmentajana voittamansa Stanley Cupin jälkeen kesäkuussa 1973 syntyneelle pojalleen nimeksi Stanley Glenn Bowman. Nuorempi Bowman on nykyisin Chicago Blackhawksin toimitusjohtaja.

Montreal Canadiensin dynastiajoukkueen valmentajalta Toe Blakelta kysyttiin kerran, mitä ominaisuuksia aivan parhailta maalivahdeilta vaaditaan. Blake listasi nopeat refleksit, tarkan näön, pelisilmän, mutta lisäsi sitten:

- Kaikista parhailla, kuten Glenn Hallilla, sanoi Toe Blake - on vielä se jokin. Vaikka he päästäisivätkin neljä maalia, he eivät päästä sitä viimeistä, jonka vastustaja tarvitsisi voittaakseen.

Mr. Goalie nosti luistimensa hyllylle 1971 pelattuaan 906 NHL-ottelua. Hän pelasi kaikkiaan 84 nollapeliä ja hänen maalikeskiarvonsa oli huimaava 2,51. Kymmenen Chicagon vuoden aikana hänet valittiin NHL:n tähtikentälliseen viidesti ja kakkoskentälliseen kolmesti. Hän voitti vielä toisen Stanley Cup -mestaruudenkin Calgary Flamesin maalivahtivalmentajana 1989.

Glenn Hall jäi pysyvästi herrasmiesfarmariksi 61,5 hehtaarin maatilalleen Stony Plainissä, noin 35 kilometriä Edmontonista länteen.

Punainen lato seisoo yhä paikallaan.

Lähteet: Heroes of Hockey-dokumentti, Dick Irwinin "In The Crease", Jim Huntin "The Men in Nets", Hal Bockin "Save, Hockey`s Brave Goalies", Stan Fischlerin "Hot Goalies" ja NHL.com.

Katso lisää