Skip to main content

Lemieux'n täysi potentiaali jäi näkemättä

Kiekkomaailma olisi halunnut nähdä Super-Marion pelaavan läpi uransa terveenä

Teksti Panu Markkanen @PanuMarkkanen / toimittaja, NHL.com/FI

Kun kiekko putosi jäähän Centennial Classic -ulkoilmaottelussa 1. tammikuuta 2017, koko vuoden kestävät NHL:n 100-vuotisjuhlallisuudet alkoivat. Vuonna 1917 perustetun liigan värikkääseen historiaan mahtuu tuhansia tarinoita ja satoja lajin soihtua kantaneita legendoja.

NHL.com/FI kertoo lauantaisin kiehtovia tarinoita vuosisadan varrelta.

Tässä juttusarjassa viemme sinut matkalle vuosikymmenten halki. Luomme katsauksen kunkin vuosikymmenen tähtihetkiin ja legendoihin. Tällä kertaa matkustamme ajassa vuosiin 1990-2000.

NHL:n 1980-luku oli ollut Edmonton Oilersin ja Wayne Gretzkyn valtakautta. Kun vuosikymmen vaihtui, nousi uusi megatähti hallitsemaan NHL:ää. Mario Lemieux oli tullut liigan hännillä olleeseen Pittsburgh Penguinsiin kaudeksi 1984-85, mutta Penguins ei ollut joukkueena liigan kärkeä Super-Marion hurjista teholukemista huolimatta ennen 1990-luvun alkua.

Penguins otti hallinnan Oilersin viimeisen mestaruuden jälkeen. Pittsburghin organisaation ensimmäisellä Stanley Cup -kaudella 1990-91 Lemieux kärsi vakavista selkävaivoista, eikä pystynyt pelaamaan kuin 26 runkosarjaottelua, mutta oli pitelemätön playoffeissa. Hän iski 44 pistettä 23 ottelussa ja johdatti organisaation ensimmäiseen mestaruuteensa.

Lemieux, Ron Francis, Rick Tocchet, Jaromir Jagr, Mark Recchi ja Kevin Stevens hyökkäyksessä, Paul Coffey, Larry Murphy, Ulf Samuelsson ja kumppanit puolustuksessa, sekä maalin suulla Tom Barrasso. Lisäksi hyökkäykseen toi vielä syvyyttä New York Islandersin legenda Bryan Trottier. Uskomaton joukkue.

Seuraavalla kaudella Lemieux pystyi pelaamaan vain 64 runkosarjaottelua, mutta voitti silti pistepörssin. Tuon kevään pudotuspeleissä hän riehui yli kaksi pistettä per peli -tahdilla ja johdatti Penguinsin peräkkäisiin mestaruuksiin.

Seuraavalla kaudella Lemieux'n terveysongelmat nousivat uusiin sfääreihin hänen sairastuttuaan Hodgkinin tautiin. Syöpähoidot pitivät hänet poissa kaukaloista kaksi kuukautta, mutta sairaudestaan huolimatta hän teki tuolla kaudella 60 ottelussa 160 pistettä. Sitä emme saa koskaan tietää, olisiko hän rikkonut terveenä pysyessään Wayne Gretzkyn yhden kauden maali- (92) ja piste-ennätykset (215).

Kaudella 1994-95 Lemieux ei pelannut lainkaan, ja hän vetäytyi kaukaloista ensimmäisen kerran kauden 1996-97 jälkeen. Seuramenestystä hän sai maistaa seuraavan kerran Penguinsin omistajana.

Lemieux on Bobby Orrin ohella kenties ainoa pelaaja, joka voidaan nostaa Gretzkyn haastajaksi maailman parasta pelaajaa nimettäessä. Gretzky sai Penguinsin mestaruuksien jälkeen vielä yhden mahdollisuuden Stanley Cupiin, kun Los Angeles Kings eteni finaaleihin Montreal Canadiensia vastaan vuonna 1993. Patrick Roy veti kuitenkin tähtien taistelussa pidemmän korren, ja Canadiens voitti historiansa viimeisimmän mestaruuden.

Gretzky kaupattiin urallaan vielä kahdesti. Kesken kautta 1995-96 hän siirtyi St. Louis Bluesiin ja seuraavana kesänä New York Rangersiin, jossa hän pelasi uransa loppuun eli kevääseen 1999 saakka. Hänen uskomaton ja ennätyksellinen pistemääränsä NHL:n runkosarjassa jäi lukemiin 894+1 963=2 857.

Mainittu Montrealin juhliin päättynyt kausi 1992-93 esitteli maailmalle uuden suomalaistähden. Teemu Selänne, 22, siirtyi Jokereista Winnipeg Jetsiin ja löi tulostauluille hurjia lukemia ilta toisensa jälkeen. Selänne teki tulokaskaudellaan tehot 76+56=132, eikä Finnish Flashin tulokkaiden maali- ja piste-ennätyksiä ole lyöty vieläkään.

Toinen kohutulokas löytyi Kanadasta. Quebec Nordiques varasi Eric Lindrosin ensimmäisenä kesällä 1991, mutta tämä kieltäytyi pelaamasta liigan hännillä olleessa joukkueessa. Vuotta myöhemmin Lindrosin oikeudet siirtyivät Philadelphia Flyersille, joka maksoi hänestä neljä NHL-pelaajaa, Peter Forsbergin oikeudet, ykköskierroksen varauksen ja 15 miljoonaa dollaria. Lindrosin ura oli lopulta vammojen sävyttämä. Uran kohokohta oli kesällä 1995 voitettu Hart Trophy.

NHL:n pisin putki ilman mestaruutta päättyi seuraavalla kaudella. New York Rangers voitti kesällä 1994 ensimmäisen Stanley Cupinsa 54 vuoteen, kun se kaatoi finaaleissa Vancouver Canucksin. Mark Messier teki historiaa ensimmäisenä ja yhä ainoana pelaajana, joka on voittanut Stanley Cupin kahden eri seuran kapteenina. Ensimmäinen tuli Edmontonissa 1990. Esa Tikkanen voitti Rangersissa uransa viidennen Stanley Cupin.

Idän hallinta Stanley Cupeissa jatkui vielä seuraavanakin kesänä, kun tiukkaan puolustukseen ja kuriin pelinsä perustanut New Jersey Devils voitti mestaruuden. Konferenssit olivat vaihtuneet Campbellista ja Walesista Itäiseksi ja Läntiseksi. Kuten vuosikymmenen edellisissäkin mestarijoukkueissa, myös Devilsistä löytyi muiden yläpuolella olevat tähtipelaajat: Martin Brodeur, Scott Niedermayer ja Scott Stevens.

Lindrosin hylkimä Nordiques siirtyi kaudeksi 1995-96 Denveriin ja muutti nimensä Colorado Avalancheksi. Lindros-kaupassa valtavasti vahvistunut uusvanha seura eteni mestariksi heti ensimmäisellä kaudellaan Kalliovuorilla. Avalanchen tähtisentteriduona hääri Forsberg-Joe Sakic. Lindros putosi Philadelphian kanssa jatkosta toisella pudotuspelikierroksella.

Rangersin mestaruuden myötä pisin putki ilman Stanley Cup -voiton uusimista oli nyt Detroit Red Wingsin hallussa. Detroitissa oltiin kasattu kovaa joukkuetta jo kauan kapteeni Steve Yzermani ympärille. Rautaesiripun revettyä myös venäläispelaajat olivat saaneet siirtyä 1990-luvulla NHL:ään, ja Detroit hyödynsi tämän loistavasti. Sergei Fedorov, Igor Larionov, Vjatsheslav Kozlov, Vjatsheslav Fetisov ja Vladimir Konstantinov muodostivat kentällisenä käytännössä joukkueen joukkueen sisällä.

Red Wings voitti kaksi peräkkäistä mestaruutta vuosina 1997 ja 1998. Tuohon pystyi seuraavan kerran vasta tänä kesänä mestaruutensa uusinut Pittsburgh.

Suomalaisten Stanley Cup -voittajien harva joukko sai täytettä kesällä 1999, kun Dallas Stars voitti finaaleissa Buffalo Sabresin. Jere Lehtisestä tuli näin neljäs sinivalkoinen NHL-mestari. Dallas oli finaalissa myös seuraavalla kaudella, mutta silloin voittajaksi ylsi jälleen New Jersey.

Lemieux, Jagr, Selänne, Lindros, Roy, Brodeur, Yzerman, Sakic, Forsberg. Siinä tässäkin artikkelissa mainittuja tämän vuosikymmenen supertähtiä. Maalivahtitaivaan kenties kirkkaimmaksi tähdeksi nousi Buffalossa Dominik Hasek, joka voitti kaksi Hart Trophya vuosina 1997-98.

Suomalaisittain 19090-luku oli merkittävä vuosikymmen, sillä silloin koettiin niin sanottu toisen suomalaisen NHL-sukupolven invaasio. Jari Kurri, Esa Tikkanen, Reijo Ruotsalainen, Christian Ruuttu, Jyrki Lumme, Teppo Numminen ja kumppanit saivat työnsä jatkajiksi Selänteen, Lehtisen, Saku Koivun, Olli Jokisen, Kimmo Timosen ja Sami Kapasen kaltaisia hienoja kiekkoilijoita.

Kaukalon ulkopuolella tapahtui suuri ja tänäkin päivänä vaikuttava vallanvaihto, kun Gary Bettman nimitettiin NHL:n komissaariksi helmikuun 1. päivänä vuonna 1993.

Konferenssijako muutettiin siis Campbellista ja Walesista Itäiseksi ja Läntiseksi kaudeksi 1993-94. Samalla vanhoista divisioonanimistä luovuttiin.

Vuosikymmenen uudet NHL-seurat olivat San Jose Sharks, Ottawa Senators, Tampa Bay Lightning, Florida Panthers, Anaheim Mighty Ducks ja Atlanta Thrashers. Quebecin Denveriin muuton lisäksi Hartford Whalers muuttui Carolina Hurricanesiksi ja Winnipeg Jets Phoenix Coyotesiksi.

Tämän vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen tapahtumiin keskitytään marraskuun alussa

Katso lisää