Kirjaudu käyttäen NHL-tiliäsi:
  • Lähetä
  • Tai
  • Kirjaudu käyttäen Google
 

Pikkuleijonien välierävastustajaksi Kanada

torstai, 01.02.2014 / 11:21 ip. / NHL.com/fi - Nuorten MM-kisat 2014
Jaa ystävillesi


Pikkuleijonien välierävastustajaksi Kanada
Pikkuleijonien välierävastustajaksi Kanada

Nuorten MM-turnaus on karu, niin karu. Ensin joukkueet pelaavat neljä ottelua pikatahdilla selvittääkseen tiensä pudotuspelivaiheeseen, ja sitten tie nousee pystyyn välittömästi. Joillekin. Ja kun junioreista puhutaan, ei voi koskaan olla aivan varma, kuinka otteluissa käy.

Ensimmäisessä puolivälieräottelussa Venäjä otti heti yliotteen Yhdysvalloista ja johti ottelua ensin 1-0 ja sitten 2-1. Amerikkalaiset onnistuivat kuitenkin tasoittamaan ottelun molemmilla kerroilla ja menivät myös 3-2 -johtoon toisen erän lopussa, mutta kun Venäjä iski kaksi maalia 61 sekunnissa toisessa erässä, ei USA enää noussut.

– Me haluamme kohdata Ruotsin uudelleen. Alkusarjan ottelu oli tiukka ja nyt katsomme heiädn peliään vähän videolta ja pelaamme paremmin lauantaina, sanoi Nikita Zadorov, jok aiski ratkaisevat 3-3- ja 4-3 -maalit.

Hänen toiveensa toteutui.

Lohkovoittaja Ruotsi sai vastaansa toisen lohkon nelosen, Slovakian, ja ottelusta tuli juuri niin yksipuolinen kuin saattoi odottaakin. Ruotsi voitti ensimmäisen erän laukaustilaston 16-5, ja maalit 2-0. Ottelu ratkesi Elias Lindholmin 2-0 -maalin kun ensimmäistä erää oli jäljellä vain 1:21, vaikka nuorten kisoissa kaikki onkin aina mahdollista.

Ruotsi ei kuitenkaan tänään antanut Slovakialle mitään ilmaiseksi ja voitti ottelun lopulta 6-0.

Suomi oli omassa puolivälierässään Tshekkiä vastaan selvä suosikki. Pikkuleijonat eivät ole päässeet mitaleille seitsemään vuoteen, mutta tämän vuoden miehistöllä on oiva tilaisuus korjata tilanne. Ensin piti tietenkin kaataa Tshekki.

Ottelu alkoi hyvin, kun Suomen ykkösketju teki maalin heti toisessa vaihdossaan. Saku Mäenalanen teki turnauksen viidennen maalinsa, Teräväinen nappasi kahdeksannen tehopisteensä. Sitten tuli kuitenkin kylmä suihku: Tshekki tasoitti ottelun seuraavassa vaihdossa ja toisessa erässä Martin Prochazka ja Radek Faksa veivät Tshekin jo kahden maalin karkumatkalle.

Juuso Ikonen kavensi ottelun 3-2:een toisen erän lopussa ja kolmanteen erään tuli päättäväinen Suomi. Tiukan painostuksen päätteeksi tuli tasoitusmaalikin kun Henri Ikonen ohjasi Mikko Lehtosen viivalaukauksen maaliin.

- Totta kai tiesimme, että tilanne oli “tulos tai ulos” ja peli 3-1, mutta vaihtopenkillä oli suhteellisen rauhallinen ja hyvä fiilis, Ikonen sanoi.

Tasoitus toi Suomelle lisää energiaa ja viisi minuuttia myöhemmin Juuso Ikonen - joka valittiin ottelun parhaaksi pelaajaksi - kiersi Tshekin puolustuksen ja löysi takatolpalta Saku Kinnusen, joka iski kiekon maaliin ja Suomen johtoon. Saku Mäenalanen viimeisteli turnauksen kuudennella maalillaan - syöttäjänä pistepörssin viidenneksi noussut Teräväinen - loppunumeroiksi 5-3 tyhjään Tshekin maaliin.

Suomen välierävastustaja tuli parista Kanada - Sveitsi. Sveitsiläiset tiesivät, että mitä kauemmin he pitävät Kanadan nollilla, sitä paremmat mahdollisuudet heillä oli voittoon. He onnistuivat siinä 18 minuutin ajan, sitten Kanada meni johtoon, eikä enää luopunut siitä.

Sveitsi taisteli hienosti, mutta Kanada oli yksinkertaisesti vahvempi ja jatkaa yhtä kultamitalin saalistustaan.

Lauantain välierissä kohtaavat Kanada ja Suomi sekä Venäjä ja Ruotsi.

- Seuraava peli on tähän mennessä tärkein ja siihen lataudutaan hyvin, Ikonen totesi.