Kirjaudu käyttäen NHL-tiliäsi:
  • Lähetä
  • Tai
  • Kirjaudu käyttäen Google
 

Yhdysvallat turnauksen paras joukkue

lauantai, 01.05.2013 / 9:05 ip. / NHL.com/fi - Nuorten MM-kisat 2013

Kirjoittaja Risto Pakarinen - NHL.comin kirjeenvaihtaja

Jaa ystävillesi


Yhdysvallat turnauksen paras joukkue
Yhdysvallat turnauksen paras joukkue

Ruotsi ei ollut onnistunut voittamaan Yhdysvaltoja nuorten MM-kisoissa sitten vuoden 1996, jolloin voittonumeroiksi kirjattiin 3-0. Kaiken kukkuraksi nyt Ufassa pelanneet, vuonna 1993 ja 1994 syntyneet, olivat hävinneet jenkeille myös alle 18-vuotiaiden MM-finaalissa, joten ruotsalaiset tiesivät, että voittaminen olisi vaikeaa.

Ruotsi nappasi ottelussa johdon toisessa erässä, vaikka USA olikin ollut ensimmäisessä hienokseltaan niskan päällä. Yhdysvallat voitti avauserän laukaukset 12-7. Toisen erän alussa Filip Sandberg nappasi irtokiekon jenkkimaalin edessä Seth Jonesin jaloista ja napautti terävän rannelaukauksen John Gibsonin taakse, hanskakäden yläkulmaan.

Mutta yhdeksän minuuttia myöhemmin, ottelun puolivälissä, Rocco Grimaldi oli tehnyt kaksi maalia ja vienyt Yhdysvallat kahden maalin johtoon. Eikä USA johdostaan enää luopunut.

Ruotsi teki ottelun ainoan maalinsa ylivoimalla, joka olikin joukkueen iskuhammas koko turnauksen ajan. Kolmessa viimeisessä ottelussaan se teki kymmenen maalia, niistä kuusi ylivoimalla, ja neljästä tasakenttämaalista yhden (Suomen) tyhjään maaliin.

USA ei antanut Ruotsille kolmannessa erässä kuin yhden ylivoiman, ja sen aikana John Gibson näytti, miksi hänet valittiin turnauksen parhaaksi maalivahdiksi.

Vince Trocheck viimeisteli loppunumeroiksi 3-1, kun Ruotsin oli vetänyt maalivahti Niklas Lundströmin vaihtoaitioon.

– Se oli tasainen ottelu, mutta emme saaneet tehtyä maaleja. Toisen erän lopussa ja kolmannessa me painostimme, he taistelivat vain meitä vastaan, mutta emme saaneet kiekkoja sisään. Lähellä se oli, muta valitettavasti emme onnistuneet, Viktor Arvidsson sanoi Ruotsin television haastattelussa.

– Me emme olisi pystyneet tähän ilman “Gibbyä”, sanoi turnauksen parhaaksi puolustajaksi valittu Jacob Trouba maalivahdistaan.

– Me luotimme häneen koko turnauksen ajan ja hän oli aivan fantastinen.

Gibson itse oli vaatimaton.

– Tämä on mahtavaa, mutta minä murehdin ensisijaisesti joukkueesta ja voittamisesta. Muistan turnauksesta varmasti sen ennen omaa valintaani turnauksen parhaaksi pelaajaksi, hän sanoi.

Monien mielestä pronssimatsit ovat aivan turhia, mutta niin ajattelevia ei ollut jäällä Kanadan ja Venäjän välisessä ottelussa. Venäjä halusi voittaa pronssia kotiyleisönsä edessä ja Kanada ei missään nimessä halunnut katkaista maan 15-vuotista mitaliketjua.

Venäjä sai otteluun unelma-alun, kun se pääsi 2-0 -johtoon. Kuten niin monta kertaa tässä turnauksessa, yhden ottelun aikana ehti tapahtua paljon. Kanada pääsi tasoihin, Venäjä karkasi, ja taas Kanada pääsi tasoihin.

Venäjällä oli ottelussa 2-0-, 3-1-, 4-3, ja 5-4 -johdot, mutta joka kerta Kanada onnistui tasoittamaan. Paitsi tietenkin, kun se ei enää ollut mahdollista: jatkoajalla.

Jatkoerää oltiin pelattu vain hieman yli minuutti, kun 17-vuotias Valeri Nitjushkin sai kiekon punaviivalla. Hän kiihdytti Kanadan alueelle, kiersi Ryan Murphyn ja leikkasi maalin eteen eikä Malcolm Subban Kanadan maalissa pystynyt estämään häntä, kun hän löi kiekon verkkoon.

Ensi vuodenvaihteessa Yhdysvallat puolustaa mestaruuttaan Malmössä. Ruotsi ei onnistunut tekemään kiekkohistoriaa puolustamalla mestaruuttaan - vain Kanada, NL/Venäjä ja Tshekki ovat pystyneet siihen - mutta maalla on mahdollisuus tehdä toisenlaista historiaa. Vain Neuvostoliitto, Kanada ja Suomi ovat nimittäin voittaneet nuorten MM-kultaa kotijäällään.

Turnauksen tähtikentällinen:

Maalivahti: John Gibson (USA)

Puolustajat: Jacob Trouba ja Jake McCabe (USA).

Hyökkääjät: Ryan Nugent-Hopkins (CAN), Filip Forsberg (SWE), ja John Gaudreau (USA).