Blue Jacketsilla on hyvä ja ennen kaikkea tasapainoinen sopimustilanne ilman riippakiviä. Sitä ei pidä aliarvioida, kun puhutaan seurajohdon liikkumavarasta ja reagointikyvystä. Joukkueessa on hyvä työmoraali ja roolitus. Pudotuspeleihin se ei välttämättä vieläkään riitä, mutta joukkueen rakentamisen näkökulmasta tilanne on mainio. Tuoreiden varausten kehittyessä kasvupotentiaalia piisaa.
Joukkueen maalivahtiosasto on tässä kohtaa kysymysmerkki. Pari vuotta sitten Merzlikinsin ja Korpisalon muodostama parivaljakko olisi varmasti luettu vahvuudeksi, mutta viime kausi oli keskinkertaisempi. Siihen merkittävä syy saattaa kuitenkin löytyä myös maalivahtien edessä pelaavasta joukkueesta.
Joukkueen kehityskohdat
Keskikaista ei vakuuta vieläkään ja jonkun on tartuttava ykkössentterin kapulaan. Ykkösehdokas siihen on Jack Roslovic, joka teki viime kaudella uuden piste-ennätyksensä. 45 pistettä eivät kuitenkaan ole edelleenkään mikään huikaiseva lukema ykkössentterille. Roslovic on vasta 25-vuotias ja sopimus kattaa kaksi kautta, joten Blue Jackets saa vielä hyvin aikaa seurata kaupungin oman pojan kehityssuuntaa ennen seuraavia neuvotteluja.
Roslovicilla on myös nuori haastaja Cole Sillingerissa, joka iski tulokaskaudellaan 31 pistettä. Näistä 16 oli maaleja. Amerikkalainen ansaitsi paikan myös Yhdysvaltojen MM-kisajoukkueesta ja teki turnauksessa kolme maalia. Blue Jackets varasi Sillingerin ensimmäisellä kierroksella viime vuonna, joten ikää on vasta 19 vuotta. Nämä kaksi sentteriä eivät siis vielä säkenöi, mutta tulevaisuuden kannalta toivoa on paljon.
Puolustaminen on yksi joukkueen tärkeistä kysymyksistä viime kauden päästettyjen maalien vyöryn myötä. Columbusin verkko heilui keskimäärin 3,62 kertaa ottelua kohden ja tärkeintä olisi saada tämä numero laskemaan roimasti. Silloin kärkihyökkääjilläkin olisi kohtuullisemmat mahdollisuudet vastata huutoon omilla tehoillaan. Erik Gudbranson oli kesän tärkeä puolustushankinta, jonka toivotaan tuovan arvokasta jämäkkyyttä takalinjoille.
Tulevaisuuden nimet
Blue Jackets on saanut varata ensimmäisellä kierroksella kahdessa viime varaustilaisuudessa yhteensä viisi kertaa, mikä tekee taatusti hyvää tulevaisuuden rakentamisen kannalta. Varhaisten merkkien perusteella varauksista on myös syytä olla innoissaan.
Näistä viidestä pelaajasta kaksi - Sillinger ja Kent Johnson - ehtivät debytoida jo viime kaudella. Sillinger pelasikin heti 79 ottelua, kun taas vitosena varattu Johnson kokeili yhdeksän pelin verran yliopistokauden päätyttyä. Molemmat pelasivat myös MM-kisoissa, joissa Johnson iski kymmeneen otteluun seitsemän pistettä.
Tänä kesänä Columbusin varhaisin varaus oli tshekkipuolustaja David Jiricek numerolla kuusi. Jiricek on oikealta laukova järkäle, jonka parhaat avut ovat nimenomaan puolustussuuntaan. Viime kaudella hän pelasi MM-kisoja sekä alle 20-vuotiaissa että miehissä kiekkoillessaan kotimaansa pääsarjassa. Kanadalaispuolustaja Denton Mateychuk poimittiin numerolla 12 tuomaan enemmän hyökkäyssuunnan osaamista tehtyään WHL:ssä 65 otteluun komeat 65 pistettä.
Yltää pudotuspeleihin, jos…
Merzlikins pelaa täydellisen kauden ja kärkihyökkääjät nakuttavat ennätystehoja ilman loukkaantumisia. Blue Jackets tarvitsee vielä aikaa ja edes nousu pudotuspeleihin saattaa olla ensi kauden osalta liian kova tavoite, etenkin divisioonan tason huomioiden.